tiistai 22. helmikuuta 2011

Pertti Mustajoki - Painonhallinta

Kuva: Duodecim
Jonkun aikaa sitten tutustuin professori Pertti Mustajoen kirjoittamaan vuonna 2010 ilmestyneeseen Duodecimin kustantamaan kirjaan Painonhallinta - Painavaa tietoa kohti kevyempää oloa. Kirja on julkaistu pokkari-formaatissa ja se sisältää periaatteessa kaiken oleellisen, mitä painonhallinnasta tiedetään ja tarvitsee tietää. Näin erityisesti ravitsemuksen osalta. Mustajoki ei anna tarkkoja syömisohjeita, vaan pyrkii antamaan lukijalle työkaluja, joilla omaa painoa voi menestyksellä hallita.

Liikuntaa käsitellään kirjassa hieman suppeammin. Liikunnan suhteista painonhallintaan ei ehkä toisaalta olekaan niin paljoa tutkimustietoa. Mustajoen kirjassa on kaiken kaikkiaan runsaasti viittauksia tutkimuksiin ja kattava lähdeluettelo löytyy kirjan lopusta.

Painonhallintaan ja syömiseen liittyvästä psykologiasta Mustajoki kertoo vähemmän. Kirjassa lainataan ravitsemuspsykologi Raimo Lappalaisen ajatuksia mm. mielihaluihin liittyvissä kysymyksissä. Sisätautien erikoislääkärin Mustajoen ote onkin enemmän fysiologiaan painottuva, aivan toisenlainen kuin esimerkiksi Patrik Borgin teoksissa. Yhteistä molemmille asiantuntijoille on kuitenkin salliva asenne syömiseen; liian tiukka laihdutus ei johda yleensä haluttuun lopputulokseen.

Painonhallinta -teoksen keskeinen sanoma on se, että ihmisen syömän ruoan määrään ei voi juurikaan vaikuttaa. Kannattaakin keskittyä enemmän syödyn ravinnon energiapitoisuuteen. Kun energiatiheä rasvainen ruoka korvataan kuitu- ja vesipitoisilla ruoka-aineilla, jää energiansaanti automaattisesti pienemmäksi. Tällaisia suositeltavia ruoka-aineita ovat erityisesti kasvikset ja hedelmät.

Kirjan tietopitoinen sisältö jää helposti ulkoisten seikkojen varjoon. Kirjassa ei ole lainkaan kuvitusta, ellei muutamia taulukoita lasketa. Toisaalta karu ulkoasu mahdollistanee edullisemman hinnan. Pokkari on kaikkien kiinnostuneiden ulottuvilla. Terveyssatama suosittelee lämpimästi kirjaa painonhallinnan faktoista kiinnostuneille. Se on yksi parhaista suomeksi kirjoitetuista painonhallintaoppaista.

Pertti Mustajoki luennoi muuten Espoon Sydänyhdistyksen järjestämillä Sydänmessuilla Tapiolassa 19.3.2011, joilla myös Terveyssatama on mukana.  Tervetuloa tutustumaan Terveyssataman messuosastoon!

perjantai 11. helmikuuta 2011

Kahvakuula ja kahvakuulaharjoittelu

HealthHavenGym:n puolelta löytyy kriittiseksi tarkoitettu kirjoitus kahvakuulasta ja kahvakuulaharjoittelusta.

keskiviikko 26. tammikuuta 2011

Ulrika Davidsson - Detox

Tämän kirjan arviointia on toivottu jo pitkään. Alunperin ruotsiksi ilmestynyt ravitsemusneuvoja ja keittokirjailija  Ulrika Davidssonin kirjoittama kirja Detox - Puhdista kehosi ja laihdu on julkaistu suomenkielisenä vuonna 2010. Kirjassa kerrotaan mitä detox tarkoittaa, kirjoittajan omia kokemuksia detoxista ja runsaasti ruokaohjeita.

Detox-ideologiassa keskeisessä roolissa ovat ihmiselle haitalliset toksiinit. Niitä ovat kirjan mukaan kemikaalit kuten saasteet, ja raskasmetallit kuten lyijy. Virallisen määritelmän mukaan toksiini tarkoittaa mikrobien tuottamia myrkyllisiä yhdisteitä. Eli jo tässä mennään pahasti metsään. Toinen detox-kuurilla häädettävä myrkyllinen kauhistus on elimistön kuona-aineet, joita kirjan mukaan ovat mm. lisä-aineet ja torjunta-aineet. Tavallisin kuona-aine taitaa kuitenkin todellisuudessa olla virtsa tai sen osa proteiiniaineenvaihdunnan tuote virtsa-aine eli urea, joka ei oikeastaan ole edes myrkyllistä. Virtsan mukana toki poistuu monenlaisia vesiliukoisia yhdisteitä ilman detox-kuurejakin.

Detox tulee sanasta detoxification mikä englannin kielessä tarkoittaa myrkkyllisyyden poistamista. Lääketieteessä "detoxification"-ohjelma tarkoittaa katkaisuhoitoa, tai näin ainakin Yhdysvalloissa. Detoxiin kuuluu läheisesti myös "itsemyrkytys"(autointoxication) -käsite, mikä tarkoittaa suoliston mikrobien tuottamien toksiinien aiheuttamaa myrkytystä. Tällöin ummetus on tietenkin lähes hengenvaarallinen tila, ja se pitää hoitaa detox-oppien mukaisesti. Valitettavasti tiede on todennut jo 30-luvulla itsemyrkytysteorian vääräksi, kun kyseisiä toksiineja ei onnistuttu löytämään. Myös suolen toiminnassa on terveiden ihmisten välillä normaalisti suurta vaihtelua.

Kirjassa suositellaan käyttämään myös erityisiä ravintolisiä, kuten UltraClear Plus. Täältä voi lukea lisää ko. ravintolisää tuottavan yrityksen omistajan Jeffrey Bland:n  vaikeuksista viranomaisten kanssa. Ongelmat liittyvät lähinnä tuotteiden liioiteltuihin tai valheellisiin terveysväittämiin.

Myös Detox-kirja tekee kovia väittämiä: "Idätä ruokasi! Iduissa on aktiivisia entsyymejä, jotka hidastavat vanhenemista. Niitä on vain elävissä soluissa." Teoksessa on myös ristiriitaisuuksia. Sivulla 30 todetaan: "Esimerkiksi greipin syöminen voi heikentää muutosprosessia [myrkyn poistamisen] ykkösvaiheessa." Näin todella on, kuten esim. farmakologiaa opiskelleet hyvin tietävät. Greipin runsas nauttiminen yhdessä joidenkin lääkeaineiden kanssa voi johtaa lääkkeen pitoisuuden liialliseen kasvuun. Mutta miksi kirjan sivulla 17 sitten kuitenkin suositellaan syömään greippiä "vaiheen I aikana"? Tämä ei kirjassa selviä.

Kirjan kirjoittajien tittelit aiheuttivat hämmennystä. Ravitsemus- ja yrttiterapeutti Sanna Törsleff-Berglund on kirjoittanut luvun: Mitä kehossa tapahtuu detoxin aikana? Törsleff-Berglund käyttää ruotsissa itsestään nimitystä näringsterapeut. Tämä on virheellisesti käännetty ravitsemusterapeutiksi, vaikka oikeampi nimike olisi kai ravintoterapeutti. Ravintoterapeutiksi voi itseään Suomessakin kutsua kuka tahansa. Laillistettu ravitsemusterapeutti on ruotsiksi Ruotsissa dietist, mutta Suomessa legitimerad näringsterapeut. Sekaannuksien mahdollisuus on suuri.

Kirjan toisen esipuheen on kirjoittanut luontaislääkäri Peter Wilhelmsson. Tässä vaiheessa on varmaankin selvää ettei Wilhelmssonilla ole lääkärin koulutusta. Tästä on myös kirjoitettu Ruotsin lehdistössä. Molemmat asiantuntijat Törsleff-Berglund ja Wilhelmsson käyttävät työssään diagnostisena apuvälineenä kirjassakin mainittua Electro Interstitial Scan -laitetta. Uskomuslääketieteen tuttuun tyyliin metallilätkät päässä osaavat kertoa tietokoneen välityksellä sisäelinten kunnon, kehon pH-arvon, mahdolliset tulehdukset, hormonitasapainon ja tietenkin paljon muuta, ovathan ranskalaiset lääkärit, fyysikot, matemaatikot ja tietokoneasiantuntijat olleet kehittämässä laitetta! Miksei tällaisia korvaamattomia apuvälineitä ole kaikilla lääkärinvastaanotoilla? EIS:sta voi lukea lisää täältä, laitetta ei ilmeisesti voi edes laillisesti markkinoida Yhdysvalloissa. Muiden kuin lääkäreiden tekemiin diagnooseihin tulisi tietenkin suhtautua varauksellisesti.

Kirjan esittelemä kasvispainoitteinen ruokavalion on harmiton, mutta perustelut ruokavalion takana ovat tuulesta temmattuja. Pitkään ei ruokavaliota kannata kuitenkaan noudattaa, mm. proteiinin saanti jää helposti alhaiseksi. Paino saattaa muutaman kilon paaston kaltaisessa tilassa pudota. Terveyssatama ei suosittele kirjaa, mutta jos omistat sen jo voit kyllä hyvin käyttää sen reseptejä.

tiistai 18. tammikuuta 2011

Adam Campbell - The Men's Health Big Book Of Exercise

kuva: Rodale.com
Men's Health lehden toimittaja Adam Campbell on toimittanut vuonna 2009 julkaistun kirjan The Men's Health big book of exercise: four weeks to a leaner, stronger,more muscular you! Kirjan nimessä mainittu ohjelma käsitellään kirjassa alle kymmenessä sivussa. Sen sijaan harjoitusliikkeitä on esitelty värikuvien kera lähes 400 sivun verran. Yhdellä sivulla on parhaimmillaan neljäkin eri liikettä. Tästä seuraa huima määrä erilaisia harjoitusliikkeitä; tarkalleen 619 liikettä. Kirja onkin hyvä käsikirja kaikille työssään laajaa liikepankkia tarvitseville.

Kirja on suunnattu kuntoileville miehille, mutta toimii tottakai myös naisilla. Teos sisältää keskeisten tutkimusten referointeja, mutta varsinaiset viitteet puuttuvat. Runsaasta liikevariaatioiden määrästä huolimatta, kirja ei sisällä paljoakaan tietoa siitä mihin liikkeiden vaikutukset tarkalleen kohdistuvat. Lihasepätaspainosta, vääristä liikeradoista ja niiden haitoista tarjotaan paljon tietoa. Ravitsemusta kirjassa käsitellään pintapuolisesti. Terveyssatama suosittelee kaikille fitness-intoilijoille.

keskiviikko 12. tammikuuta 2011

Kuntosalin arvio

Gym Blogin puolella on tuore Terveyssataman arvio Herttoniemenrannassa sijaitsevasta kuntosalista; Sporttikujasta.

tiistai 11. tammikuuta 2011

D-vitamiinilisien käyttösuositus muuttui

Jos joku ei ole vielä huomannut, on THL muuttanut lisä D-vitamiinin käyttösuositusta yksinkertaisempaan suuntaan. Keskeinen hyöty on neuvoloiden ja apteekkien antaman ohjauksen helpottuminen selkeämpien ohjeiden myötä. Uudet suositukset löytyvät alla olevasta linkistä.

THL:n tiedote

tiistai 28. joulukuuta 2010

Doug McGuff ja John Little - Body by Science

Vuosi 2010 lähenee loppuaan. Kuluvan vuoden kohokohta treenikirjarintamalla oli lääkäri Doug McGuff:n ja kirjailija John Little:n kirjoittama viime vuonna julkaistu kirja: Body by Science. Kirjan ohjelman taustalla on edesmenneen Mike Mentzerin tunnetuksi tekemä heavy duty -niminen korkea intensiivinen harjoitusmenetelmä (HIT). Varsinainen suuri hahmo niin tämän kirjan kuin Mentzerinkin menetelmän takana on Arthur Jones, joka on erityisen tunnettu ns. Colorado Experiment:stä ja Nautilus-epäkeskoharjoituslaitteiden kehittäjänä. Jo 70-luvulla kehitetty HIT-menetelmä on aivan viime vuosina saanut tukea tieteellisestä tutkimuksesta. Kirjassa esitelläänkin Burgomaster ym.(2005) ja Gibala ym.(2006) tekemät Suomessakin laajasti mediahuomiota saaneet tutkimukset, joissa osoitetaan kiistatta intensiivisen harjoittelun edut perinteisempään volyymiharjoitteluun nähden. Tämän perinpohjaisen kirjan alusssa määritellään yllättäen ei niin itsestään selvät termit: health, fitness ja exercise. Kirjassa pohditaan lisäksi melko syvällisesti aineenvaihdunnan biokemiaa ja genetiikan merkitystä harjoittelussa. Kirjassa  Kenneth Cooper (Aerobics 1968) esitetään vääränä profeettana.

Kirja sisältää täydellisen HIT-ohjelman liikekuvauksineen. Ensisijalla ovat harjoituskoneilla tehtävät liikkeet Arthur Jonesin hengessä. Muita esiteltyjä harjoitusprotokollia ovat John Little:n Max Contraction ja Ken Hutchins:n Super Slow. Oma huomioni on, että näillä menetelmillä ei ole takanaan mitään suurta tieteellistä näyttöä. Kirjan sisältämän ohjelman luvataan alentavan kolesterolia, kiihdyttävän aineenvaihduntaa, parantavan sydänterveyttä, liikkuvuutta, insuliiniherkkyyttä, luun tiheyttä, vähentävän rasvakudosta sekä helpottavan nivel- ja selkävaivoja. Kovia väittämiä, mutta toisaalta liikunnalla todella on vaikutusta näihin kaikkiin tekijöihin.HIT-harjoittelun suurena etuna pidän sen pienestä harjoittelufrekvenssistä johtuvaa vähäistä kokonaiskuormitusta. Kerran viikossa tapahtuva harjoittelu ei helposti johda rasitusvammoihin. Harjoituskoneiden suosiminen sopii puolestaan hyvin aloittelijoille ja varttuneemmille harjoittelijoille.

Kirja on inspiroiva, erittäin hyvin koostettu ja kirjoitettu. Se sisältää sopivassa suhteessa tiedettä, käytännön elämästä otettuja esimerkkejä ja harjoitusfilosofisia pohdintoja. Mitään suuria silmään osuvia asiavirheitä ei kirjasta löydy. Tosin kaikkia väitteitä ei voi pitää tieteellisesti veden pitävästi todistettuina. Kirjan sisältö poikkeaa liikuntatieteen valtavirrasta, ja ravitsemustieteilijänä on vaikea ottaa kantaa kumpi on oikeassa. Ravitsemukseen kirjassa ei juuri puututa, vaikka todellisuudessa se on vähintään yhtä tärkeässä roolissa kuin harjoittelu, ainakin näkyvien tulosten kannalta. Terveyssatama suosittelee kirjaa kaikille harjoittelusta kiinnostuneille. Erityisesti se sopii niille jotka viettävät aikaansa lenkkipolulla tai salilla enemmän kuin pari tuntia viikossa.

Alla olevasta linkistä löytyy mm. mielenkiintoisia videoklippejä HIT-harjoittelusta.

maanantai 13. joulukuuta 2010

Michael Pollan - Oikean ruoan puolesta

Atena Kustannuksen 2009 julkaisema Oikean ruoan puolesta (In defense of food: an eater’s manifesto, 2008) on toimttaja ja journalismin professori Michael Pollanin filosofinen teos ravitsemuksesta ja ruoasta. Pollan lyttää kirjassaan ravitsemustieteen tutkimuksen, yksittäisten ravintoaineiden merkityksen, ravitsemussuositukset, erilaiset modernit ruokavaliot, länsimaisen syömiskulttuurin jne. Suurin syyllinen kirjassa on elintarviketeollisuus, jonka tuotteet ovat ravintoköyhiä. Esimerkkinä epäterveellisestä elintarviketollisuuden luomasta tuotteesta Pollan käyttää margariinia. Hiukan epäloogisesti juusto ja leipä sen sijaan saavat Pollanilta terveellisen peruselintarvikkeen statuksen. Pollanin mielenkiintoisin huomio on ravitsemukseen liittyvä dualismi: kova rasva vastaan pehmeä rasva, sokeri vastaan kuitu, vähärasvainen ruokavalio vastaan vähähiilihydraattinen ruokavalio jne. Aina jokin tekijä on paha ja toinen pelastaja. Viimeisin pelastaja taitaa olla D-vitamiini. Myös suositut ravintogurut kuten Pollanin kollega tiedetoimittaja Gary Taubes saavat osansa kritiikistä. Pollanin analyysit ravitsemustieteen tutkimusmenetelmistä ja niiden haastavuudesta ovat mielenkiintoisia, ja niistä voi pitkälti olla samaa mieltä.

Länsimaalaisen (lähinnä amerikkalaisen) ruokavalion tilalle Pollan tarjoaa perinteisiä ruokavalioita, kuten esim. aboriginaalien metsästykseen ja keräilyyn perustuvan ruokavalion (paleo ruokavalio). Pollan on kyllä oikeassa kyseisen ruokavalion terveellisyydestä, mutta en usko että seitsemän miljardia ihmistä kykenee hankimaan ravintoaan tällä tavoin. Tuskin se on mahdollista edes länsimaalaisille ihmisille. Toki oppia voidaan ottaa liha- ja kasvispohjaisesta dieetistä. Pollanin aboriginaali-esimerkissä koehenkilöt todella metsästävät riistansa(mm. alligaattoreita ja kenguruita), tämän fyysisen toiminnan(liikunta) vaikutuksiin Pollan ei ota kantaa. Kirjassa päädytään siihen, että todennäköisesti kaikki pitkän ajan kuluessa kehittyneet ruokavaliot ovat terveellisiä. Tällaisia ovat esim. kreetalainen, ranskalainen ja japanilainen perinteinen ruokavalio. Itä-eurooppalaisiin tottumuksiin Pollan suhtautuu varauksellisesti.

Jos kaikki Michael Pollanin kirjoittama otettaisiin todesta, niin ravitsemustutkimus pitäisi lopettaa. Se ei Pollanin mukaan pysty tuottamaan oikeaa tietoa terveyden ja ravitsemuksen yhteyksistä. Sen sijaan pitäisi fatalistisesti keskittyä vain kulinaristisiin nautintoihin ja luottaa siihen että maukas ruoka on myös terveellistä. Omasta mielestäni vajaavainen tieto on kuitenkin parempi, kuin ei tietoa ollenkaan. On vaikea olla sitä mieltä, että länsimaalaiset ihmiset olisivat kaikilta osin sairaampia tai lyhytikäisempiä kuin muut maailman ihmiset. Pollan on taitava kirjoittaja, mutta joissain yksityiskohdissa huomaa tiedollisia puutteita ravitsemustieteeseen liittyen. Lähteitä Pollan esittelee kiitettävästi ja ne ovatkin usein tutustumisen arvoisia. Lopuksi Michael Pollanin hieno kiteytys, johon on helppo yhtyä: "Syö ruokaa. Sopivasti. Lähinnä kasviksia."

Tässä linkissä Michael Pollan tarinoi kirjansa sisällöstä ja muustakin.

perjantai 3. joulukuuta 2010

Kerstin Hultén: Suojaa ruoasta

Kerstin Hultén on ruotsalainen Ylen Akuutti-ohjelmastakin tuttu ravitsemusterapeutti ja tutkija. Hultén on kirjoittanut kirjansa Suojaa ruoasta (Tammi 2010) punaisena lankanaan ravinnon ja syövän yhteys. Syövältä suojautumisen näkökulmasta mietitty ruokavalio käy yksiin ruokavaliosuositusten kanssa. Tämä ei ole yllättävää, onhan suosituksia laadittaessa huomioitu syöpäriski. Myös esimerkiksi ajankohtaisen D-vitamiinin suhteen Hultén on konservatiivinen; hän ei suosittele suurten annosten käyttöä. D-vitamiiniin ja syövän yhteydestä onkin saatu tutkimuksissa ristiriitaista tietoa. Kirjassa viitataan usein tutkimuksiin, mutta kirja ei kuitenkaan sisällä viitteitä tai lähteitä. Tämä on harmi, koska joissain kirjan kohdissa tuntuu, että kirjoittaja on vanhan tutkimustiedon varassa. Kirjoittajan asenteellisuus näkyy myös selvästi joissain kohdissa; teetä ylistetään ja kahviin suhtaudutaan nuivasti, vaikka joidenkin tutkimusten mukaan tilanteen pitäisi olla ehkä jopa päinvastoin(toki teelaaduissakin on eroja). Taitoltaan loistelias teos sisältää ruokaohjeita ja viikon ruokalistan. Pienestä kritiikistä huolimatta tätä runsaasti tietoa sisältävää kirjaa voi suositella kaikille syövän ja ruoan yhteydestä kiinnostuneille. Kirja on hyvä myös yleisenä ruokavalio-oppaana.

Kerstin Hultén puhuu syövältä suojaavasta ruoasta

maanantai 29. marraskuuta 2010

Ohjattu liikunta ja diabetes

Italialaisen tutkimuksen mukaan ohjattu liikunta alentaa tehokkaasti diabeetikoiden riskiä sairastua sydän- ja verisuonitauteihin. Lue lisää Terveydeksi! -lehden verkkosivulta.

Ohjattua liikuntaa

perjantai 26. marraskuuta 2010

Pronutrionist: Vähähiilihydraattinen ruokavalio, teho painonhallinnassa (osa 2)

Reijo Laatikainen on kirjoittanut odotetun ja ansiokkaan katsauksen vähähiilihydraattisen ruokavalion tehosta painonhallinassa. Lue ja kommentoi! Keskustelu Reijon blogissa on kuumaa ja kiivasta, kuten ennakoitavissa oli.

http://www.pronutritionist.net/vahahiilihydraattinen-ruokavalio-teho-painonhallinnassa-osa-2/

lauantai 20. marraskuuta 2010

David Sandler - Fundamental weight training

National Geographic -kanavan Fight Science ohjelmastakin  tuttu urheilufysiologi ja voimavalmentaja David Sandler on kirjoittanut aloittelijoille suunnatun harjoitusoppaan: Fundamental weight training -  102 exercises to start training. Human Kinetics Inc:n vuonna 2010 kustantama englannin kielinen teos on todella monipuolinen ja kattava opas kuntosaliharjoittelun aloittamiseen. Käsiteltäviä aiheita ovat mm. salietiketti, salislangi, harjoitusvälineet, harjoitusliikkeet, harjoitusohjelmat, erikoismenetelmät, venyttely, lämmittely, jäähdyttely, varusteet jne. Yli sata harjoitusliikettä on kuvailtu tarkasti valokuvien kera. Keskeisimmät liikkeet on esitetty jopa neljän kuvan avulla, tavanomaisen kahden sijaan. Käsikirjamainen teos ei sisällä harjoitteluun motivoivia osuuksia, eikä siinä myöskään käsitellä harjoittelun terveyshyötyjä tai  mahdollisia haittoja. Ravitsemuksen merkitystä ei käsitellä kirjassa lainkaan, mutta tämä ei toisaalta kuulukkaan kirjan otsikon aihepiiriin. Jos olet innostunut kuntosaliharjoittelusta, muttet tiedä miten harjoitella käytännössä, tämä laadukas kirja on sinua varten.

David Sandlerin haastattelu kirjan tiimoilta

sunnuntai 14. marraskuuta 2010

Kirjakimara2 - Terveyssatama EI suosittele

Toisessa kirjakimarassa käsitellään kolme kirjaa, joiden lukemiseen ei juuri kannata kuluttaa kallista aikaa. Ensimmäisenä katsastetaan internetin keskustelupalstoillakin paljon hehkutettu englannin kielinen bestseller The new sugar busters vuodelta 2003.  Sugar Busters- menetelmä perustuu sokerin välttämiseen. Kyseessä ei ole kuitenkaan vähähiilihydraattinen ruokavalio, vaan hiilihydraatteja suositellaan syötäväksi normaaliin tapaan. Ehdottoman kiellettyjä ovat korkean glykeemisen indeksin(GI) omaavat tuotteet. Toisaalta myös matalan GI:n omaavia tuotteita on kielletty, jos niissä on lisättyä sokeria. Tämä on dieetin suurin ongelma. Ruoka-aineita ei pitäisi katsoa erillisinä komponentteina, vaan olisi tärkeää nähdä ateriat kokonaisuuksina. Verensokeri korreloi aterian kokonais GI:n kanssa, joka on aivan jotain muuta kuin eri ruoka-aineiden yhteen lasketut indeksit. Lisäksi kirjassa esitetyt indeksit eivät ole yhtenäisiä muiden lähteiden kansssa. Rasvojen suhteen kirja on konservatiivinen; tyydyttymätöntä rasvaa suositaan tyydyttyneen kustannuksella. Kirja suosittelee liikuntaa joka käänteessä, mutta pintapuolisille liikuntaohjeille on uhrattu vain muutama sivu. Atlantin toisella puolella ilmeisesti voi myös ostaa marketista Sugar Busters -brändillä varustettuja tuotteita, joille on myös omistettu lyhyt luku kirjassa. Tuotemarkkinointi ei lisää kirjan uskottavuutta tai arvovaltaa. Kirjoittajat Leighton Steward, Morrison Bethea, Sam Andrews ja Luis Balart lupaavat, että heidän dieetillänsä insuliiniresistenssi voi vähentyä jopa 50%. Tätä väitettä on pidetty ongelmallisena diabetesasiantuntijapiireissä. Kirjassa luvattu painon putoaminen on realistisella pohjalla, koska kirjan ruokalistat sisältävät arviolta vain n.1200 kcal/vrk. Tällä ei ole kuitenkaan välttämättä  mitään tekemistä ruoka-ainevalintojen kanssa.


Toinen kirja on fysioterapeuttien Paula Coates:n ja Thuvia Flannery:n kirjoittama type 2 diabetes - exercise plans to improve your life, joka on liikunta aiheinen teos aikuistyypin diabeteksesta. Kirja on vuodelta 2010, englannin kielinen ja tehty yhteistyössä britannian diabetesliiton kanssa. Kirjan sisällöstä suurin osa käsittelee diabetesta yleisellä tasolla, mutta kannen lupaamaa liikunta sisältöä on vain alle puolet. Liikuntaatietokaan ei ole kovin syvällistä, vaan käsittää lähinnä käytännön liikuntavinkkejä aloitteleville kuntoilijoille. Kirja on melko hankala selkoinen jo pienen fonttikokonsa ansiosta, huono valinta ajatellen aikustyypin diabeetikoiden keski-ikää. Myös kirjan sisältämät lääketiedot ja brittiläiset mittayksiköt ovat huonosti suomeen sovellettavissa. Kirjan keskeisen tietosisällön löytää helposti netistä esim. sivuilta: diabetes.fi ja pieni päätös päivässä, vieläpä selvällä suomen kielellä.


Tekniikan lisensiaatti Paula Heinonen on kirjoittanut vuonna 2006 julkaistun kirjan Vihdoinkin hyvä olo, joka käsittelee suolistovaivojen ravitsemushoitoa vaihtoehtolääketieteen näkökulmasta. Kirjan alussa usein mediassa virheellisesti ravitsemusterapeutiksikin tituleerattu Heinonen kertoo mielenkiintoisia asioita suoliston hoidon historiasta. Katsauksen lähteitä ei valitettavasti ole mainittu. Kirjan sisältämät ruokavalio-ohjeet ovat harmittomia ja usein keskenään saman suuntaisia, oli vaiva mikä tahansa. Mm. liha ja kahvi ovat Heinosen mustalla listalla, kuitenkin ilman mitään vahvoja perusteluita. Toisaalta esim. inuliinia suositellaan käytettäväksi useassa yhteydessä, vaikka juuri sen on osoitettu aiheuttavan vatsaoireita. Eri vaivojen yhteydessä käydään läpi lista vältettävistä ruoka-aineista. Itse en lähtökohtaisesti pyrkisi turhaan välttämään ruoka-aineita, varsinkaan ellei mitään sairautta ole diagnosoitu. Ominpäin aloitettu välttäminen voi johtaa jopa diagnosoinnin vaikeutumiseen esim. keliakian yhteydessä. Heinonen on älykäs kirjoittaja, ja hän sekoittaakin mallikkaasti virallista ravitsemushoitoa sekä uskomushoitoja. Kirja ei valitettavasti sisällä mitään viitteitä tai mainintoja lähteistä, vaikka tutkimuksista puhutaankin. Lukija joutuu olemaan siis kirjoittajan mielipiteiden varassa, ilman mahdollisuutta tarkastaa väitteiden todenperäisyyttä. Heinosen markkinoimaa hoitosuuntausta kutsutaan funktionaaliseksi lääketieteeksi, jonka käsittääkseni on keksinyt Jeffrey Bland. Hän puolestaan on vahvasti sidoksissa naturopaatteihin. Kirjan on tarkastanut myös funktionaalista lääketiedettä harjoittava LL Päivi Mäkelä. Suolisto-oireista kärsivä voi mielestäni kuitenkin kokeilla kirjan ohjeita huoleti, ellei hoitava lääkäri löydä oireiden taustalta mitään todellista vakavaa sairautta.

Alla pari mielenkiintoista linkkiä liittyen funktionaaliseen lääketieteeseen ja Heinosen kirjaan Hiivaongelmat - Suoliston merkitys terveydelle (2004)

dosentti, osastonylilääkäri Risto Julkusen artikkeli Duodecim -lehdessä
Vastine Duodecim -lehdessä
Vastineen vastine samassa lehdessä

sunnuntai 7. marraskuuta 2010

Kirjakimara - Terveyssatama suosittelee

Pieni katsaus muutamasta jo vähän vanhemmasta kirjasta, jotka ovat kuitenkin tutustumisen arvoisia. Otavan vuonna 2009 julkaisema ravitsemusasintuntija Patrik Borgin Löydä tie keveämpään oloon on onnistunut löutämään uuden näkökulman syömiseen ja laihduttamiseen. Patrik keskittyy diettien ja ruokaohjeiden sijasta syihin syömiskäyttäytymisen takana, ja korostaa rentoa ja sallivaa otetta painonhallinnassa. Kirjassa käydään läpi kuuden henkilön tapaukset ja painonhallintahistoriat kokonaisuudessaan. Toiset kirjan henkilöistä onnistuvat ja toiset eivät, mutta kaikki saavat uusia eväitä uuteen terveelliseen elämään Patrikin opeilla. Kirjan psykologinen ote antoi myös itselleni paljon ajateltavaa ja uusia virikkeitä asiakastyöhön. Suosittelen lämpimästi kaikille painonhallinnasta kiinnostuneille. Odotan innolla seuraavaa Patrikin kirjaa, toivottavasti sellainen on tekeillä. Täältä löytyy muuten Patrikin haastattelu.

Patrikin kanssa samaan aikaan Kuopiossa ravitsemusterapiaa opiskelleen,  ravitsemusterapeutti Pirjo Saarnian kirjat Ruoan terveysvaikutukset (Otava 2009) ja Irti makean himosta (Otava 2008), ovat myös erittäin suositeltavia teoksia. Ruoan terveysvaikutukset on tietokirja, jossa Pirjon painohallinta teesit ovat hyvin linjassa Patrikin oppien kanssa. Kirja sopii terveellisestä ruoasta ja luotettavasta ravitsemustiedosta kiinnostuneille. Kirja sisältää mm. ruoka-aineiden top 10:n, jonka kärjessä on muuten omakin suosikkini: kaurapuuro. Kaurapuuro on todellista (ei niin muodikasta) superfoodia, ja suosittelenkin sitä asiakkailleni lähes poikkeuksetta.


Irti makean himosta keskittyy kapeampaan teemaan, eli makeanhimon- ja painonhallintaan. Kirja sisältää paljon tutkimustietoa, ruokaohjeita ja ruokalistan. Kattava yhteen alueeseen keskittyvä teos sopii hyvin käsikirjaksi maallikoille ja ravitsemusohjausta antaville asiantuntijoille. Kirjasta on ilmestynyt myös pokkari-versio vuonna 2009. Toivottavasti myös Pirjolta tulee uusia kirjoja tulevaisuudessa. Irti makean himostakin kaipaisi jo pientä päivitystä; esim. runsaan proteiinin saannista varoittaminen luuston terveyden varjolla on osoittautunut jo tutkimuksissa turhaksi huolen aiheeksi. Ja toden totta, mm. tämä tieto on jo korjattu ajankohtaiseksi uudemmassa Ruoan terveysvaikutukset -kirjassa!


.

tiistai 26. lokakuuta 2010

Isodieetti - laihdu kilo viikossa

Ruotsalaiset ravitsemusasiantuntijat Fredrik Paulún, Kristina Andersson ja Martin Brunnberg ovat luoneet laihdutusruokavalion nimeltään: isodieetti. Aiheesta kertova kirja on julkaistu suomeksi Otavan toimesta tänä vuonna. Kirja sisältää kahdeksan viikon laihdutusruokavalio-ohjelman. Ohjelman erikoisuus on makroravintoaineiden jakauma; proteiineja, hiilihydraatteja ja rasvoja neuvotaan syömään samassa (iso=sama) suhteessa. Käytännössä tämä tarkoittaa kaloreiden vähentämistä 1600 kilokaloriin. Vähennys on toteutettu hiilihydraatteja runsaasti karsimalla ja hieman proteiineja lisäämällä. Kyseessä ei kuitenkaan ole ns. matalahiilihydraattinen ruokavalio. Kirja sisältää ohjelman lisäksi paljon ruokaohjeita, joiden avulla laihduttaminen käy helposti.

Ohjelmassa on hyvin huomioitu terveellisen ruokavalion vaatimukset, onhan kirja laadittu ravitsemusterapeutin näkökulmasta. Kaikkien vällttämättömien ravintoaineiden riittävä saanti on keskeisellä sijalla. Pientä ihmetystä aiheuttaa gluteiini-proteiinin karsiminen ohjelman alusta. Tälle ei kerrota mitään kovin vahvoja perusteita. Kyseessä ei kuitenkaan ole keliakikoiden huomioiminen, vaan ohjelman lopussa gluteiini palaa jälleen ruokavalioon. Teoksessa esitellään myös muiden muodissa olevien laihdutusruokavalioiden hyvät ja huonot puolet. Isodieetti pyrkii yhdistämään näitä hyviä puolia, ja onnistuukin tässä melko hyvin.

Kirjan heikoin osuus liittyy liikuntaohjeisiin, jotka ovat kovin pintapuolisia ja niiltä puuttuu ravinto-osion sisältämä teoreettinen perustelu. Tässä näkyy kirjoittajien tausta nimenomaan ravitsemuksen asiantuntijoina. Pienistä puutteista huolimatta, kirjan ohjeita noudattamalla pystyy varmasti pudottamaan luvatun kilon viikossa. Tämä tavoite on hyvä ja realistinen, muttei kovin kunnianhimoinen.

perjantai 22. lokakuuta 2010

Anja Bessonoff : Low Fat -uskonto


Teologi Anja Bessonoff yhdistää, Rasalas Kustannus Oy:n vuonna 2010 kustantamassa kirjassa Low Fat -uskonto, terveysintoilun uskontoon ja faktan fiktioon. Kirjan tyylilaji on käsitääkseni satiiri. Idea vaikutti aluksi uudelta ja tuoreelta, mutta sitten tuli mieleen, että FT Taina Kinnunen on tavallaan sivunnut aihetta jo (väitös)kirjassaan Pyhät bodarit, tosin enemmän fitness-maailman näkökulmasta, ilman fiktiota ja satiiria.

Kirjan heikkous on siinä, että siinä terveysideologia lähes kirjaimellisesti sijoitetaan suoraan kirkon oppiin (tunnustuskirjoihin?), mikä puolestaan on (anteeksi vain) mahdottoman tylsä ja pitkäveteinen. Teoksen 256 sivua olisi voitu typistää n. 50 sivuun. Kirjan loppuosassa keskitytään vähähiilihydraattisen uskonlahkon syntymiseen Suomessa. Lahkon ylin profeetta on Antti Heikkilä. Bessonoff tunnustautuu lahkon vankkumattomaksi kannattajaksi. Välillä on vaikea erottaa kritisoiko Bessonoff terveysviranomaisia vai suomen evankelis-luterilaista kirkkoa. Ehkä tästä syystä, kirja on saanut melko nuivia arvioita kirkkoa lähellä olevissa medioissa.

Bessonoffin kielteisyys virallisia suosituksia kohtaan kumpuaa ilmeisesti hänen ja hänen perheensä huonoista kokemuksista lapsen ravitsemushoidossa, ainakin haastatteluiden mukaan. VHH-ruokavalio toi helpotusta lapsen elämään. Hyvä niin, mutta toisaalta jokin muukin välttämiseen perustuva muotidietti olisi voinut toimia yhtä hyvin. Joka tapauksessa, kirjailijan omien kokemusten ymmärtäminen tekee kirjan sisällöstä ymmärrettävämpää.

Kirjailijan tuottama teksti on kadehdittavan hyvää, ja tulevaisuus lupaa esikoiskirjailijalle varmasti menestyskirjoja. Myös ravitsemuksellinen tieto tuntuu olevan kirjoittajalla hyvin hallussa. Maria Mitrusen tekemä hieno kansi ansaitsee erityiskiitoksen. Kirjaa voi suositella kaikille ravitsemuspolitiikasta ja uskonnosta kiinnostuneille.

perjantai 15. lokakuuta 2010

Ravintoterapian käsikirja


Tästä kirjasta ei voi oikein sanoa mitään kuulostamatta tylyltä tai pahansuovalta. Tuula Laamasen teos Ravintoterapian käsikirja on julkaistu Amino-Kustannus Oy:n toimesta jo vuonna 2004, mutta painos taitaa olla jo loppuunmyyty (toisaalta hyvä niin). Ei ole tarkoitus jatkossa kommentoida näin vanhoja julkaisuja, mutta tätä kirjallisuuden merkkipaalua ei vain voi ohittaa.

On ehkä parempi antaa valistuneen lukijan itse arvioda kirjan sisällöllistä antia. Tässä lyhyt siteeraus kirjasta: "Myös tavallinen lehmänmaito on yksi tehokkaimmista liman muodostajista. Tämä johtuu kaseiini -nimisestä aminohaposta, jota on lehmänmaidossa. Kaseiinista tehdään tapettiliisteriä. Tässä voi olla eräs selitys pienten lasten limakorviin."  Eli kokonaista yksi virke jossa ei ole mitään asiavirhettä, ainakaan tietääkseni. Poimitaan vielä toinen helmi sivulta 44: "Ihmisen DNA koostuu emäksistä, joten elimistö pyrkii turvaamaan solujen oikeat pH-olosuhteet viimeiseen asti." Tunnustan, että tämän pidemmälle en kyennyt kirjaa lukemaan.

Vaikka kirja on käsikirja, ei se suinkaan sisällä viitteitä mihinkään tieteellisiin tutkimuksiin, vaan suppeassa lähdeluettelossa on mm. Valittujen Palojen artikkeleita. Valitettavasti tähänkin kirjaan on viitattu useasti, muutoin asiallisissa internet-keskusteluissa. Tätä kirjaa ei voi vakavasti suositella kenellekkään. Oikein harmittaa, kun ravintoterapeutti- ja ravintoterapiatermejä voi hyväksi käyttää kuka tahansa puoskari.

lauantai 9. lokakuuta 2010

Sydänliitto kiristi rasvasuosituksiaan


Sydänliiton uusissa ravitsemussuosituksissa tiukennettiin mm. tyydyttyneen rasvan saantisuositusta. Viimeaikaisella rasvakeskustelulla ei ole siten ollut vaikutusta suositusten sisältöön. Ammattilaisille suunnattua ravitsemussuosituksen näköisjulkaisua voi katsoa täältä.

keskiviikko 6. lokakuuta 2010

Valtakunnalliset Ravitsemuspäivät 2010

Näyttelyaluetta
Valtakunnalliset Ravitsemuspäivät pidettiin Marina Congress Centerissä 4.-5.10. Tämän vuoden teemana oli liikunta ja ravitsemus. Aihetta käsiteltiin monesta näkökulmasta, niin teoreettisesti kuin käytännönläheisestikin. Itselleni mielenkiintoisin esiintyjä oli Maastrichtin yliopiston professori Klaas Westerterp. Hänen  esityksensä käsitteli fyysistä aktiivisuutta, ravitsemusta ja kehonkoostumusta. Westerterpin sanoma oli lyhyesti: liikunnan määrän lisääminen ei lisää kokonaisenergiankulutusta. Eli tutkimusten valossa, ravinnon saantiin puuttuminen on kulutuksen lisäämistä tehokkaampi tapa vähentää liikapaino. Erityisen mielenkiintoisia olivat myös urheilijoiden ja valmentajien esitykset liikuntaravitsemuksesta. Kuulijoiden mielestä maastohiihtäjien ravitsemusohjelma toi mieleen kuulennot.

Ravitsemuspäivien yhteydessä julkistettiin myös RTY:n valitsema vuoden Ravitsemusvaikuttaja. Tänä vuonna valituksi tuli dosentti Ursula Schwap.

Mielenkiintoisella näyttelyalueella riitti nähtävää. Kävin mittauttamassa kehonkoostumukseni sekä InBodyn, että Tanitan laitteilla.  Ihmetystä aiheutti laitteiden kovin erilaiset tulokset. Tanita mc-180 antoi rasvaprosentiksi 13, mutta InBody 230 puolestaan päätyi seitsemään prosenttiin!?! Rasva% 7 on tietysti mairitteleva tulos, mutta olen taipuvainen uskomaan, että 13% on lähempänä totuutta. Myös perinteinen pihtimittaus vahvistaa tämän. Joka tapauksessa taidan lopettaa oman kokeellisen diettini, jonka viime vaiheessa pudotin 13kg.



Ensi vuonna Ravitsemuspäivien aiheena on sitten allergia. Nähdään siellä!

torstai 30. syyskuuta 2010

Kaksi erilaista kirjaa samasta aiheesta



Tällä kertaa arvioitavana kaksi erilaista kirjaa, jotka molemmat periaatteessa käsittelevät samaa aihepiiriä. Ensimmäisenä on Jouni Virtamon kirjoittama ja Docendon vuonna 2009 kustantama Monipuolinen kuntosaliharjoittelu - voimaa, kuntoa ja kiinteyttä. Virtamo kirjoittaa aiheesta kymmenien vuosien kokemuksella. Kirjassa käsitellään huolellisesti kaikki tavallisimmat harjoitusliikkeet, ohjelmat, erikoistekniikat ja aerobinen harjoittelu. Takakannessa mainostetut ravitsemusohjeet ovat mielestäni suppeita; 150 sivusta ravitsemukselle on uhrattu 8 sivua. Tulosten kannalta, ravitsemus on harjoitteluun verrattuna vähintään yhtä tärkeää. Luvatut edistyneet harjoitusohjelmat aiheuttavat pettymyksen; 2- ja 3-jakoiset ohjelmat eivät ole kovinkaan edistyneitä. Kirjan taitto on todella näyttävä ja se sisältää runsaasti värikuvia. Jotain tuntuu kirjasta kuitenkin puuttuvan. Vaikuttaa siltä, että Virtamo olisi kirjoittanut vain päivityksen 80-luvun kirjaansa Bodaus. Mitään varsinaisesti uutta kirja ei sisällä, ei uutta tietoa, eikä suuria tunteita. Olisi paljon mielenkiintoisempaa lukea Virtamon omista kokemuksista harjoittelusta, erityiseti liittyen kehonrakennuksen kultaikoihin 70- ja 80 lukujen vaihteeseen. Tätä varsin kliinistä kirjaa voi suositella vain aloittelijoille, jotka eivät vielä alan kirjallisuuteen ole perehtyneet.

Toinen kirja on nimeltään Kesäksi kuntoon. Sen on kirjoittanut harjoitteleva pariskunta Meri-Tuuli ja Aatu Karri. Kirjan on kustantanut vuonna 2007 Meri-Tuulen henkäys Oy, eli kyse on käsittääkseni omakustanteesta. Aluksi ajattelin, että nyt on menty siitä mistä aita on matalin. Kirjan taittoa ei ole tehnyt ainakaan ammattilainen; kirjan teksti on kirjoitettu yhteen pötköön ilman kappalejakoa ja typografiakin taitaa olla tekijöille vieras termi. Mustavalkoisia ihan laadukkaita treenikuvia on runsaasti. Liikkeitä on esitelty paljon, mutta osasta on unohtunut mm. liikkeen nimi! Kirjan varsinainen sisältö on kuitenkin timanttista. Keski-iässä harjoittelun aloittaneet kirjoittajat kuvaavat yksityiskohtaisesti oman harjoitusohjelmansa. Ja ohjelma on ilmeisen tehokas; liikuntaa harrastamattomasta naisesta muokkautuu ohjelman avulla kilpaileva voimaurheilija! Kirjassa ei luvata, että sen sisältämä ohjelma sopii kaikille. Kirja sisältää vain tarkan kuvauksen kahden ihmisen harjoittelusta, ja sen amatöörimäinen ote lisää loppujen lopuksi sisällön uskottavuutta.

Molemmat kirjat ovat takakansien perusteella aloittelijoille suunnattuja, mutta jälkimmäinen on huomattavasti mielenkiintoisempi, ja sen ohjeet sopivat paremmin jo hieman kokeneelle harjoittelijalle.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...