torstai 30. syyskuuta 2010

Kaksi erilaista kirjaa samasta aiheesta



Tällä kertaa arvioitavana kaksi erilaista kirjaa, jotka molemmat periaatteessa käsittelevät samaa aihepiiriä. Ensimmäisenä on Jouni Virtamon kirjoittama ja Docendon vuonna 2009 kustantama Monipuolinen kuntosaliharjoittelu - voimaa, kuntoa ja kiinteyttä. Virtamo kirjoittaa aiheesta kymmenien vuosien kokemuksella. Kirjassa käsitellään huolellisesti kaikki tavallisimmat harjoitusliikkeet, ohjelmat, erikoistekniikat ja aerobinen harjoittelu. Takakannessa mainostetut ravitsemusohjeet ovat mielestäni suppeita; 150 sivusta ravitsemukselle on uhrattu 8 sivua. Tulosten kannalta, ravitsemus on harjoitteluun verrattuna vähintään yhtä tärkeää. Luvatut edistyneet harjoitusohjelmat aiheuttavat pettymyksen; 2- ja 3-jakoiset ohjelmat eivät ole kovinkaan edistyneitä. Kirjan taitto on todella näyttävä ja se sisältää runsaasti värikuvia. Jotain tuntuu kirjasta kuitenkin puuttuvan. Vaikuttaa siltä, että Virtamo olisi kirjoittanut vain päivityksen 80-luvun kirjaansa Bodaus. Mitään varsinaisesti uutta kirja ei sisällä, ei uutta tietoa, eikä suuria tunteita. Olisi paljon mielenkiintoisempaa lukea Virtamon omista kokemuksista harjoittelusta, erityiseti liittyen kehonrakennuksen kultaikoihin 70- ja 80 lukujen vaihteeseen. Tätä varsin kliinistä kirjaa voi suositella vain aloittelijoille, jotka eivät vielä alan kirjallisuuteen ole perehtyneet.

Toinen kirja on nimeltään Kesäksi kuntoon. Sen on kirjoittanut harjoitteleva pariskunta Meri-Tuuli ja Aatu Karri. Kirjan on kustantanut vuonna 2007 Meri-Tuulen henkäys Oy, eli kyse on käsittääkseni omakustanteesta. Aluksi ajattelin, että nyt on menty siitä mistä aita on matalin. Kirjan taittoa ei ole tehnyt ainakaan ammattilainen; kirjan teksti on kirjoitettu yhteen pötköön ilman kappalejakoa ja typografiakin taitaa olla tekijöille vieras termi. Mustavalkoisia ihan laadukkaita treenikuvia on runsaasti. Liikkeitä on esitelty paljon, mutta osasta on unohtunut mm. liikkeen nimi! Kirjan varsinainen sisältö on kuitenkin timanttista. Keski-iässä harjoittelun aloittaneet kirjoittajat kuvaavat yksityiskohtaisesti oman harjoitusohjelmansa. Ja ohjelma on ilmeisen tehokas; liikuntaa harrastamattomasta naisesta muokkautuu ohjelman avulla kilpaileva voimaurheilija! Kirjassa ei luvata, että sen sisältämä ohjelma sopii kaikille. Kirja sisältää vain tarkan kuvauksen kahden ihmisen harjoittelusta, ja sen amatöörimäinen ote lisää loppujen lopuksi sisällön uskottavuutta.

Molemmat kirjat ovat takakansien perusteella aloittelijoille suunnattuja, mutta jälkimmäinen on huomattavasti mielenkiintoisempi, ja sen ohjeet sopivat paremmin jo hieman kokeneelle harjoittelijalle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...