Liikunta, ravitsemus ja terveys OSA 5.
Energiarikas adenosiinitrifosfaatti (ATP) on solujen energianlähde. Ravinnon hiilihydraatit, rasvat ja proteiini ovat vain välimuotoja, kun ravinnosta otetaan energiaa solujen käyttöön. Lisäksi ATP muun muassa osallistuu verenvirtauksen säätelyyn lihaksissa. Myös tehokkaaksi havaittu kreatiini toimii ATP:n välityksellä. Kreatiinilisä kasvattaa lihasten kreatiinifosfaattivarastoja. Näiden varastojen avulla hupenevia ATP-pitoisuuksia voidaan täydentää kovatehoisissa suorituksissa. Onkin selvää, että urheilijan suorituskyvyn maksimointiin pyrittäessä ollaan oltu kiinnostuneita myös itse ATP:sta.
ATP-lisäravinteita on pidetty aiemmin yleisesti turhina. On ajateltu, että ATP ei pääse verenkiertoon suun kautta annettuna, koska sen ei ole uskottu selviävän ruoansulatusentsyymien toiminnasta ruoansulatuskanavassa. ATP on myös kooltaan suuri molekyyli ja sen mahdollisuuksia imeytyä sellaisenaan on pidetty vähäisinä.
maanantai 16. maaliskuuta 2015
Ravitsemusterapeutti Alppikadulla
![]() |
Diacor Alppikatu |
- Mikä on riittävää syömistä?
- Kuinka paino pysyy hallinnassa?
- Paljonko hiilihydraatteja oikeastaan tarvitaan?
- Mitä rasvaa uskaltaa syödä?
- Kuinka paljon proteiinia on turvallista syödä?
- Mikä on sopiva määrä D-vitamiinia?
- Tarvitseeko lisäaineista huolestua?
- jne.
Vastaanotollani selvitetään terveyden kannalta keskeisiä ravitsemustottumuksia ja annetaan asiantuntevaa ja kunkin elämäntilanteeseen sopivaa ravitsemusohjausta.
Keskiviikkoisin vastaanottoni on Diacor Alppikadulla Helsingin Diakonissalaitoksen historiallisessa korttelissa. Ajan voi varata täältä.
Ystävällisin terveisin,
Jan Verho
Laillistettu ravitsemusterapeutti
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)