Vieraskirjoituksen kirjoittaja esiintyy somessa nimimerkillä Sugarmindy. Kirjoitus liittyy netin tietotulvaan ja diettien viidakkooon, jossa ammattilaisenkin on vaikea pysyä kärryillä. Hienoa, että Sugarmindy on löytänyt kultaisen keskitien! Sugarmindyn blogi: Sokeri raapustaa
Vähärasvaista, rasvatonta. Paljon hiilihydraatteja,
kaloreiden tarkkailua ja ruokien grammalleen punnitsemista. Ei kun sittenkin
paljon rasvaa ja vähän hiilareita. Eikun... Pää pyörii suunnasta toiseen kuin
tennisottelussa.
 |
| Kuva: www.pronutritionist.net |
Olen rypönyt laihduttajan viidakossa kohta kymmenen vuotta.
Vähärasvaisuus tai melkein täysin rasvaton ruokavalio oli kuitenkin tätä ennen
ollut tiukasti mielessä ja mielikuvissa. Opetettiinhan koulussakin, että rasva
ja rasvaiset ruuat ovat epäterveellisiä, aiheuttavat sydän- ja
verisuonitauteja, nehän suorastaan
tappavat ja ovat epäonnistuneen ihmisen merkki. Ruokalautaselle kuului
tiiviisti aamuisin kaurapuuro banaanilla höystettynä ja rasvaton maito,
lounaaksi vihanneksia täysjyväpastaa tai -riisiä tai perunoita. Ei missään
nimessä kuitenkaan mitään rasvaa tai rasvaista, ei edes salaatinkastiketta.
Välipalaksi rasvaton jogurtti, ja päivälliseksi samantapainen satsi kuin
lounaallakin. Ei kuulosta periaatteessa mitenkään huonolta ruokavaliolta,
eihän?
Kuitenkin parinkympin nurkilla rasvasolut alkoivat kertyä
helpommin ja helpommin, verensokerit ovat kiukutelleet lapsesta asti. Alhaiseen
verensokeriin oli jo taaperoiästä asti lääkäri neuvonut syömään vaikkapa
keksejä. Läski vaikutti tekevän oloaan kotoisaksi etenkin vyötärön seudulle,
aivan samoin kuin äidillänikin.
Kävelyä ja kävelyä, hieman intervallityyppisiä
juoksuharjoituksia ja lihaskuntotreeniä kotosalla entisten lisäksi. Harrastin
tuossa vaiheessa erästä itsepuolustuslajia, jonka harjoituksia oli yhteensä
noin kymmenisen tuntia viikossa. Aiemmin olin myös hiihtänyt todella paljon ja
kilpaillutkin junioritasolla. Myös uinti kuului lempiharrastuksiin. Pikkuhiljaa
paino alkoi pudota, kun sitkeästi vain jatkoin yrittämistä. Aloin olla aika
tyytyväinen kroppaani. Sitten perhettäni kohtasi useampikin suru-uutinen.
Tunnesyöjänä hukutin suuruni ruokaan – ja lihoin. Todella nopeasti ja paljon.
Pienen herätyksen jälkeen aloin taas syödä terveelliseesti, siten kuin se
minulle on opetettu ja millaisena se esimerkiksi naistenlehdissä kuvattiin.
Tiukasti dieetistä ja liikunnasta huolimatta kaikki
kuitenkin pysyi samana: paino ei nitkahtanutkaan satunnaisia heilahteluita
lukuun ottamatta suuntaan taikka toiseen. Huono olo, ärtyisyys, päänsäryt ja
toisinaan kylmä hiki ja sydämen tykyttelyt alkoivat vaivata vain enemmän.
Jossain vaiheessa lääkäri mainitsi kuin ohimennen PCOS:n, mutta vähätteli
asiaa, oireita ja niiden pitkäaikaisia vaikutuksia. Ratkaisuksi tarjottiin
e-pillereitä. Tiukensin ruokavaliota vain entisestään, välttelin rasvoja kuin
ruttoa, lisäsin liikuntaa ja löysin kalorit. Pillerit keräsivät mahtavat
turvotukset koko kroppaan ja olin kuin helvetin esikartanosta karannut.
Muutaman kerran alhainen verensokeri pääsi yllättämään todella pahasti. Olin
syönyt aamupalaksi sen perinteisen: kaurapuuroa, jossa oli kyytipoikana
banaania ja juomana edelleen rasvatonta maitoa. En ymmärtänyt, missä vika
saattoi olla. Etsin tietoa PCOS:stä ja ruokavalioista, paljon. Harmikseni
tietoa PCOS:sta ei vielä tuolloin ollut suomeksi kuin erittäin vähän. Laskin
kaloreita, tarkkailin etenkin rasvan määrää ruuista, kaiken olisi pitänyt olla
kohdillaan tismalleen, jotta laihtumista olisi tapahtunut. Laskin kaloreita ja
päiviä, koska ja milloin minun pitäisi olla tuon ja tuon painoinen, kuinka
paljon ehdin laihduttamaan tiettyyn aikaan mennessä.
Muutaman vuoden päästä löysin itseni eräästä netin
laihdutuspalvelusta. Merkkasin ruokani ruokapäiväkirjaan. Kalorien ja liikunnan
määrän olisi pitänyt olla hyvässä tasapainossa, silti laihtuminen oli
olematonta. Kun vertailin teoriaa ja punnittuja painoja, aloin vähentää
kaloreita entisestään sen mukaan, mitä teoreettisten laskelmien mukaan minun
olisi pitänyt painaa. Kun laihtumista ei vain ollut näköpiirissä, karppaus
astui mukaan kuvioon.
Olin kuullut ja lukenut karppaamisesta jonkin verran, mutta
karppausta kokeilleet puhuivat minut siihen täysin ympäri. Kermaa, rasvaisia
juustoja ja jogurtteja, makkaraa, lihaa, kalaa, ja myös kasviksia – ihania
ruokia ja silti laihtuisi. Olin kyllä epäuskoinen, etenkin kun porkkanoiden
väitettiin olevan syypää lihomiseen tai siihen, ettei laihdu. Tai banaanien ja
muidenkin hedelmien niiden sisältämien hiilihydraattien ja sokereiden vuoksi.
Päätin kuitenkin kokeilla. Rasvan määrä kammotti ja hirvitti. Aluksi paino
tippuikin jonkin verran. Karppaamisen myötä makrot alkoivat tulla tutuksi.
Samaan aikaan olin kokeillut vaikka minkälaisia kepulikonsteja ja kokeiluja
PCOS-oireiden parantamiseksi tai edes helpottamiseksi. Etsin lisää ja lisää
tietoa, linkkejä ja keskusteluita kokemuksineen. Karppaus jäi lyhyeksi
kokeiluksi, koska kananmunien syöminen ja rasvalla läträäminen eivät jaksaneet
kauaa innostaa. Sitten löysin paleon. Paleo, tai kivikauden ruokavalio,
osattiin perustella niin hyvin ja uskottavasti tällaiselle
mainosskeptikollekin, että nielin koko homman pureskelematta. Olin melkein kuin
hurmoksessa tällaisesta maagisesta asiasta, joka parantaisi vaivan kuin vaivan.
Olin ehdottomasti paleon kannalla ja samalla myös
karppaamisen. Mutta... toisille sopii toinen ruokavalio, toisille toinen. Ei
sitä omaa ruokavaliota voi tuputtaa kaikille ja kaiken parantavana ratkaisuna.
Verensokerit sekosivat koko ajan, ja luulin karppaamisen ja paleon auttavan
siihen. Karppaaminen tai paleokaan ei ollut se taikasana, vaikka blogit ja
karppauksen ehdottomat kannattajat niin väittivätkin. (Kuinka moni muuten
mittaa aivan oikeasti verensokeriaan, että tietävät kyseessä olevan verensokeriin
ja esimerkiksi insuliiniin liittyvät seikat, kun ruokavaliotaan puolustavat,
eikä siis mene vain diettikirjoista lukemansa perusteella tai blogeista
löytämien juttujen ja kuulopuheiden mukaan olettaen, että juuri tästä täytyy
olla kyse?) Toki karppaus ja paleo toivat hyviä muutoksia, periaatteessa.
Energia vain tuntui loppuvan kesken, vaikka kalorimäärän perusteella virtaa
olisi pitänyt olla. Moni ruoka alkoi yököttää ihan kunnolla.
Paleon ja karppauksen kautta kuitenkin opin tunnistamaan
sen, ettei kaurapuuro tai ylipäätään hiilarit ole "syyllinen" yksin,
on löydettävä se tasapaino. Jos syön jotain hiilaripitoista, pitää olla myös
proteiinia ja vähän rasvaa mukana. Opin tajuamaan sen, että vaikka paketin
kyljessä sanotaan tämän ja tämän olevan terveellistä, se ei sitä välttämättä
ole.
Paleon ja karppausten myötä aloin uskoa, ettei
pitkäkestoista aerobista, vallankaan tasavauhtista, kannata, tai peräti saa,
harrastaa oikeastaan lainkaan, koska sehän vasta pilaakin kropan. Aloin
ajatella kaikkia ruokia hysteerisesti, joko hiilareiden kannalta tai
"saako ja voiko tätä ja tätä syödä, koska tämähän ei kuulu paleoon, eli on
suorastaan melkein myrkkyä kropalle". Samalla alkoi sitten tulla mutkia
matkaan juhlienkin kanssa: en voisi syödä juhlissa tai missään mitään, vaan
pitäisi kantaa omat rehut ja eväät erikoistilaisuuksiinkin. Lopulta hiuksetkin
alkoivat harventua aivan kunnolla, vaikka olivat ennestäänkin ohuet. Samoin
kynsissä alkoi näkyä pahoja merkkejä erilaisista puutoksista. Söin kuitenkin
koko ajan vitamiinilisiä ja etenkin kalaöljyä kirjojen ja oppaiden
”suositusten” mukaan.
Paleon ja karppaamisen myötä aloin myös kuvitella vaikka
mitä allergioita, kilpirauhasen vajaatoimintaa ja keliakiaa itselläni. Mieli on
kummallinen asia, mitä se saa aikaan, kun tarpeeksi vain itselleen uskottelee!
Minulla ei ole keliakiaa, eikä allergioita, ei myöskään kilpirauhasen
vajaatoimintaa. Joissain keskusteluissa väitetään, että jopa kilpparin
vajaatoiminta olisi itse aiheutettu sairaus, koska on syöty runsaasti hiilihydraatteja.
Muutamista treeni-/ruokablogeista olen lukenut kirjoittajalle käyneen
nimenomaan päinvastoin. Molemmat ovat olleet innokkaita paleon ja myös
karppauksen kannattajia. Molempien oli pakko alkaa syödä myös sitä hiilaria
enemmän, koska kilppari sanoi poks.
Kilpparin vajis tuskin on kokonaan itse aiheutettua, ja eikä
sitä diagnosoida itse, vaikka voikin sitä epäillä. Sama koskee keliakiaa ja
muitakin sairauksia.
Jos ei laihdu, niin melkein ensimmäisenä aletaan vetoamaan
allergioihin, kilpparin vajikseen ja keliakiaan. Kyseiset sairaudet eivät ole
kuitenkaan mikään naurun asia tai tekosyy heille, joilla kyseisiä riesoja on
vaivanaan. Kyseessä ei ole mikään väliaikainen sairaus tai
"poikkeama" sille ajalle, kun nyt hieman tässä laihduttelen ja muuttelen
elämäntapoja. Tai sitten syytä haetaan juuri siitä, ettei karppaa ja uskoo
"viranomaisia, jotka menee kuin pässi narussa elintarviketeollisuuden
perässä". Syyllistyin itsekin noihin syytöksiin välillä, kun ei mennyt
ihan putkeen. Mistä se "syyllinen" useimmiten kuitenkin löytyy?
Jakkaran ja tietokoneen ruudun välistä. Tekosyitä ja selityksiä on helpompi
vääntää ja uskotella itselleen, kuin kriittisesti tarkastella omaa toimintaansa
ja olotilaa.
Fast forward: nyt syön "sekaruokaa" taas.
Mahdollisimman puhdasta ruokaa, liikakäsiteltyjä ruokia vältellen. Viljat eivät
ole mitään pakollisia, niin kuin ei mikään muukaan ruoka-aine taida olla.
Jokainen tietänee, että sokerit, limpparit, pullat, keksit, karkit jne. eivät
ole jatkuvasti tai usein syötyinä terveydelle hyvästä.
Ymmärrän karppien tuohtumiset siitä, että heidät mollataan
tyhmiksi pekonin ja makkaranpurijoiksi, jotka juovat palan painikkeeksi
sulatettua voita. Tai että on karppaajien vika, jos ja kun kaupasta loppuu voi
tai nyt kananmunat. Se, mistä taas en toisten karppaajien kohdalla pidä on se,
että toiset tuputtavat kuin ainoana oikeana jotain tiettyä
"karppaussuuntausta" tai muuten joudut kadotukseen ja helvettiin. Et
voi laihtua tai olla terve, jos uskot (huom! uskot) muita kuin karppien oppeja.
Miksi itse sitten olen edelleen taistelussa läskiä vastaan,
jos kerran tiedän ja osaan "parhaiten" asiat? PCOS – tekosyy? Ehkä,
en tiedä. En syö tasaisesti ja kun sokerit laskee liian alas, silloin syön
sitä, millä ne saa ylös ja ne on saatava nopeasti ylös tai vintti pimenee
nopeasti. Samoin en syö vieläkään kaikesta tiedonkeruusta huolimatta niin kuin
haluaisin ja voisin syödä. Liikuntaa on liian vähän ja se oli kauan aikaa liian
yksipuolista ja vähäistä, vaikka kuvittelin muuta. Istun tietokoneella aivan
liikaa.
Tärkeintä olisikin löytää itselleen sopivimmat ruuat ja
ruoka-ajat, ilman uskomuksia ja turhia rajoituksia. Ruoka, kuten myös liikunta,
on niin paljon muutakin kuin vain kaloreita, hiilihydraatteja, proteiineja ja
rasvoja, kulutettuja rasvasoluja tai lihottuja ja laihdutettuja kiloja. Mitkään
ruokavalio- ja laihdutuskokeilut eivät ole menneet hukkaan tai olleet turhia,
jos kokeilemistaan asioistaan on oppinut jotain.
**
Näitä alla olevia sivustoja taidan seurata kaikkein eniten
tällä hetkellä. Lisäksi lueskelen aiheesta kaikkea mahdollista, mitä eteen
sattuu. Kelly Olexa, Kaisa Jaakkola/Optimal Performance ja Kat Eden ovat
listalla positiivisen kannustamisen (yleisellä tasolla/blogien postausten yms.
”ilmapiirin” ) vuoksi tai inpiraatiota antamassa, ei niinkään ”tietolähteinä”.
Tosin Jaakkoloilla on kyllä mielenkiintoisia linkkejä yms. usein.
http://womanincredible.com/
(Kat Eden)
-Sugarmindy-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti