PH-dieettiä noudattavat uskovat, että sokeri, valkoiset vehnäjauhot sekä kovetetut ja raffinoidut ruokarasvat happamoittavat kehoa. Lisäksi liha, maito- ja viljatuotteet ovat kiellettyjä. Myös happamat ja sokeria sisältävät hedelmät ovat pannassa, eikä happoa tuottavaa raskasta liikuntaa suositella. Happo-emästasapainon korjaamiseksi suositellaan erilaisia viherjauheita ja jopa saven syömistä.
”Savi puhdistaa kehoa erittäin tehokkaasti raskasmetalleista ja muista happamista myrkyistä. Savi imee itseensä epäpuhtaudet ja sen jälkeen ne poistuvat elimistöstä ulosteen mukana.” -www.bircaterra.fi-Saven syöminen ei välttämättä ole turvallista. Se voi itsessään sisältää esimerkiksi lyijyä tai arsenikkia. Sen puhdistavasta vaikutuksesta ei ole näyttöä. Brittiviranomainen onkin varoittanut saven haitoista erityisesti koskien lapsia ja raskaana olevia naisia. Lyijyn haitoista voi lukea lisää täältä.
Verisolut muuttuvat bakteereiksi!?!
Puoskaroinnista syytetty naturopaatti Robert O. Young on pH-dieetin tunnetuin puolestapuhuja. Tohtori (ei oikea tohtori suomalaisessa akateemisessa mielessä) Young ei tunnusta lainkaan oikeaksi käsitystä bakteereista ja viruksista sairauksien aiheuttajina, vaan muun muassa uskoo verisolujen muuttuvan bakteereiksi happamissa olosuhteissa! On oikeastaan uskomatonta, että kukaan peruskoulun hyväksytysti suorittanut voi uskoa tällaista soopaa.
”Tohtori Robert O. Youngin mukaan sairaudet eivät tule kehon ulkopuolelta, vaan oma elimistömme alkaa happamoituneena tuottaa bakteereja, hiivoja, homeita ja sieniä. Elimistömme ikään kuin maatuu elävältä.” –www.ellit.fi -
Nesteeseen liuetessaan happo vapauttaa vetyionin. Emäs puolestaan voi vastaanottaa vetyionin ja muodostaa hydroksidi-ionin. Nesteen vetyionipitoisuutta mittaa pH, jonka asteikko on 0 - 14. Kun vetyionien ja hydroksidi-ionien pitoisuus on sama, liuoksen pH on 7 eli neutraali. Kun vetyionien suhteellinen osuus kasvaa, pH laskee alle seitsemän ja liuos muuttuu happamaksi. Vetyionin osuuden pienentyessä liuos muuttuu emäksiseksi ja pH on suurempi kuin seitsemän.
Happamuus on tarkkaan säädelty kehon eri osissa. Esimerkiksi mahalaukun sisällön tulee olla hapanta, kun taas veren pH pysyy suppealla 6,9 - 7,5 välillä. Kehon toiminnalle tärkeät entsyymit toimivat tietyllä pH-alueella ja poikkeama tältä alueelta voi olla kohtalokasta. Kemialliset puskurit, keuhkotuuletus ja munuaisten toiminta auttavat pitämään kehon sisäisen happamuuden optimialueella kaikissa olosuhteissa.
Kemialliset puskurit
Puskuriliuoksen pH ei muutu vaikka siihen lisätään happoa tai emästä. Elimistön puskureita ovat bikarbonaatti, fosfaatti ja monet elimistön proteiinit, joista tärkein on hemoglobiini. Puskuri muodostuu esimerkiksi heikosta haposta ja sen suolasta, kuten bikarbonaattipuskurin tapauksessa hiilihaposta ja natriumbikarbonaatista. Puskurit muodostavat nopeasti toimivan ensimmäisen vaiheen puolustuksen happamuuden muutoksia vastaan.
Fysiologiset mekanismit
Puskurien kapasiteetin ylittyessä keholla on muitakin keinoja vastustaa happamuuden lisääntymistä. Esimerkiksi kun pidättelemme hengitystä, vereen alkaa kertyä hiilidioksidia ja pH alkaa laskea. Seuraa huono olo ja pakottava tarve hengittää. Lisääntynyt hengitys poistaa hiilidioksidia tehokkaasti ja pH palaa optimialueelle nopeasti. Munuaiset säätelevät kehon happamuutta erittämällä ammoniakkia ja vetyioneja virtsaan. Toisaalta munuaiset ottavat talteen happoemästasapainoon vaikuttavia yhdisteitä. Munuaiset ovat happamuuden suhteen puolustuksen viimeinen linja.
Ravinto ja happo-emästasapaino
Kehon happamuus voi lisääntyä hiilidioksidin myötä soluhengityksen seurauksena tai ravinnosta aineenvaihdunnan seurauksena. Happamat ruoka-aineet eivät automaattisesti lisää kehon happamuutta. Esimerkiksi sitrushedelmien sitruunahappo muuttuu aineenvaihdunnan seurauksena emäkseksi, mutta kolajuomien fosforihappo säilyy aineenvaihdunnassa happona.
Rikkipitoisten aminohappojen aineenvaihdunnassa syntyy rikkihappoa. Proteiinipitoisimmat ruoka-aineet, kuten liha, kala, maito ja muna, tuottavat eniten happoa. Viljojen, palkokasvien ja pähkinöiden proteiinit ovat hyvin rikkipitoisia, mutta niiden sisältämän proteiinin määrä on pieni, eivätkä ne siten ole merkityksellisiä happokuorman lähteenä.
Ruokavalion kokonaishappokuormaan vaikuttaa myös ruoka-aineiden emässisältö, joka muodostuu pääasiassa orgaanisten happojen suoloista. Kun ruoka-aineryhmien happoa ja emästä tuottavat komponentit otetaan huomioon, kaikkein emäksisimpiä ruoka-aineita ovat kasvikset mukaan luettuna paljon parjattu peruna.
Viljojen nettovaikutus happo-emästasapainoon on erittäin pieni. Maidon nettovaikutus happamuuteen voi kivennäispitoisuudesta johtuen olla emäksinen ja on selkeästi vähiten happokuormaa lisäävä kaikista proteiinipitoisista ruoka-aineista.
Happamuuden vaikutukset hyvinvointiin
Terveillä vähän hiilihydraatteja sisältävä ruokavalio lisää myös happamien ketoaineiden tuotantoa, mutta happamuus ei insuliinin läsnä ollessa kuitenkaan laske hengenvaaralliselle tasolle. Insuliinin puutos diabeteksessä voi johtaa happamien ketoaineiden kertymiseen ja pH:n hengenvaaralliseen laskuun.
Runsaasti proteiinia, mutta vain vähän kasviksia tai kalsiumia sisältävä ruokavalio voi teoriassa haurastuttaa luustoa. Happamuutta tuottavaa ruokavaliota vastaan taistellessaan keho vapauttaa kalsiumia luustosta ja näin luiden kalsiumpitoisuus pienenee. Jos kalsiumin eritys lisääntyy, elimistö vastaavasti tehostaa kalsiumin imeytymistä ruoansulatuskanavassa. Kun kalsiumin saanti ja muut elämäntavat ovat kunnossa, voi proteiinipitoinen ruokavalio vahvistaa luustoa.
Koska virtsan pH voi muuttua ruokavalion seurauksena, lisää vähän kasviksia ja paljon lihaa sisältävä ruokavalio kivuliaitten munuaiskivien muodostumisen riskiä.
Happokuorma ja liikunta
Keho sietää hyvin intensiivisestä liikunnasta johtuvaa happokuormaa. Happamuuden lasku stimuloi hengitystä, laajentaa verisuonia ja tehostaa hapen pääsyä kudoksiin eli se on osa prosessia, missä keho sopeutuu akuuttiin kuormitukseen.
Urheilulajeissa kuten pyöräily tai 800m juoksu, joissa tukeudutaan anaerobiseen energiantuottoon, kertyy happamuutta veressä ja lihaksissa lisääviä vetyioneja. Happamuuden lisääntymistä voidaan tunnetusti estää käyttämällä ruokasoodaa eli natriumvetykarbonaattia, joko ennen suoritusta tai päivittäin 2 - 3 päivän ajan. Vaikutuksen ajatellaan johtuvan veren puskurikapasiteetin lisääntymisestä. Ruokasooda aiheuttaa monille vatsavaivoja, mikä luultavasti rajoittaa sen laajempaa käyttöä.
Karnosiinipeptidi toimii lihassoluissa happopuskurina. Karnosiini muodostuu histidiini- ja beta-alaniiniaminohapoista, joita molempia on myös ruoassa. Beta-alaniinilisällä voidaan saturoida solujen karnosiinitasot usean kuukausien käytöllä. Juuri ennen suoritusta nautitusta beta-alaniinista tuskin on hyötyä. Tästä johtuen ns. laturijuomissa ei tarvitse olla beta-alaniinia. Beta-alaniinin suurten annosten käyttöä rajoittaa sen aiheuttama (luultavasti harmiton) kihelmöinti iholla.
Lopuksi
PH-dieetin, kuten monien muidenkin ihmedieettien, perusongelma on asioiden musta-valkoinen jaottelu hyviin ja pahoihin. Esimerkiksi äärimmäisen vähähiilihydraattisessa ruokavaliossa hiilihydraatit ja insuliini nähdään sairauksia aiheuttavina, kun taas rasvaa pidetään terveyttä edistävänä pelastajana. VHH-dieetti on myrkkyä pH-dieetin näkökulmasta, mutta silti voi tavata henkilöitä, jotka noudattavat molempien ruokavalioiden ohjeita samanaikaisesti.
PH-dieettiin kuuluvien, usein kalliiden, ravintolisien ja emäsvalmisteiden turvallisuudesta saati tehosta ei ole luotettavaa tietoa. Tosin, kasviksista valmistettujen jauheiden tiedetään vaikuttavan samalla tavoin happamuutta vähentäen kuin tuoreidenkin kasvisten. Toisaalta, miksei vain söisi kasviksia? Kasvisten edulliset terveysvaikutukset on todistettu moneen kertaan.
On virheellinen ajatus, että terveysongelmat johtuvat yksinomaan happamuudesta ja että näin ollen parannuskeino kaikkeen olisi emäksinen ruokavalio. PH-dieetissä ei siis ole kovinkaan paljon järkeä.
- Ruoka-aineita ei voi jakaa yksinkertaisesti hyviin tai pahoihin, kuten ei monia fysiologisia ilmiöitäkään.
- Myös liikaa emäksisyys voi olla haitallista.
- Ruokavaliolla ei voi merkittävästi vaikuttaa kehon happamuuteen, virtsarakon sisältöä lukuun ottamatta.
- Melko pienikin muutos esimerkiksi veren pH:ssa voi olla hengenvaarallinen.
- Monet, pH-dieetissä happamuutta aiheuttaviksi luokitelluista ruoka-aineista, eivät välttämättä aiheuta happamuutta, mutta voivat silti olla epäterveellisiä runsaasti nautittuna, kuten esim. sokeri.
- Useat pH-dieetissä kielletyt ruoka-aineet, kuten hedelmät, maitotuotteet ja täysjyvävilja, ovat keskimäärin terveyttä edistäviä.
- Vaikka kehon happamuuteen ei voi ruokavaliolla vaikuttaa, voi elimistön puskurikapasiteettia parantaa eräillä ravintoaineilla. Tämäkään ei välttämättä edistä terveyttä.
Lähteitä
McArdle ym. Exercise physiology. Lippincott Williams and Wilkins, 2010.
Pajuvirta. Kehon pH-tasapaino. Ultra 5-6/2006.
Ross ym. Modern nutrition in health and disease. Lippincott Williams and Wilkins, 2012.
Verho. Happo-emästasapaino, ravinto ja urheilu. Fitbody 5/2014.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti