![]() |
| Diacor Herttoniemi |
Diacor Herttoniemi
Suunnittelijankatu 2, (Silkkikutomon talo)
00880 Helsinki
Ystävällisin terveisin,
Jan Verho
Laillistettu ravitsemusterapeutti
![]() |
| Diacor Herttoniemi |
![]() |
| Diacor Alppikatu |
"Olen ruumiinrakenteeltani hoikka, ja haluaisin kasvattaa lihasmassaa ja tuntuu ettei sitä millään tule. Osaatko sanoa kannattaako mun vetää massanlisäys proteiinijuomia, ja onko ne kuinka tehokkaita? Olen myös lukenut, että kreatiini lisäravinteena edistää massan kasvua."Kysyjän energian- ja/tai proteiininsaanti on luultavasti riittämätöntä. Proteiininsaanti käsiteltiin jo aiemmin, joten keskitytään nyt energiansaantiin. Kehonmassa kasvaa voimaharjoittelun avulla, kun energiansaanti päivässä on 500-1000 kcal yli kulutuksen (Kreider ym. 2010). Kannattaa tyytyä kuitenkin maltilliseen energiaylijäämään, koska 1000 plussakalorin myötä uudesta massasta jopa puolet on rasvaa. Sopivan lähtökohdan energiansaannille, johon lihasmassaa kasvattavan ruokavalion voi perustaa, saa esimerkiksi seuraavalla yksinkertaisella kaavalla:
"Olen ruumiinrakenteeltani hoikka, ja haluaisin kasvattaa lihasmassaa ja tuntuu ettei sitä millään tule. Osaatko sanoa kannattaako mun vetää massanlisäys proteiinijuomia, ja onko ne kuinka tehokkaita? Olen myös lukenut, että kreatiini lisäravinteena edistää massan kasvua."
"Moi. Haluaisin tietää kuinka paljon proteiinia päivässä mun kuuluisi saada. Olen 20-vuotias tyttö, käyn kuntosalilla 5 krt viikossa, painan 62 kiloa."Proteiinintarve vaihtelee lajista ja harjoittelutaustasta riippuen (taulukko 1.). Kuten taulukosta käy ilmi, voi päivittäinen riittävä proteiininsaanti painokiloa kohden olla ahkeralla salilla kävijällä jossain 1 ja 1,7 gramman välillä. Koska proteiinintarpeen pienestä ylityksestä ei ole haittaa, voi salitreenaajalle suositella proteiinisaanniksi turvallista haarukkaa 1,5 - 2 g/kg/vrk.
![]() |
| Taulukko 1. Proteiinintarve. Burke ja Deakin 2009. |
"Gains.fi on ammattilaisten ylläpitämä lifestyleen, lääketieteeseen, treenaamiseen ja hyvinvointiin keskittynyt asiantuntijavetoinen verkkojulkaisu sekä blogiyhteisö. Tuomme treenauksesta, ruokavalioista ja hyvinvoinnista kiinnostuneille laadukasta ja faktapohjaista tietoa, huumoria ja hyvää menoa unohtamatta."Omat teemani pyörivät liikuntaravitsemuksen, painonhallinnan, terveyden ja ehkä myös hieman liikunnankin ympärillä. Tuorein kirjoitus käsittelee kreatiinia, joka on yksi harvoista oikeasti hyödyllisistä lisäravinteista. Toisaalta kreatiini ei ole uusi eikä erityisen trendikäs ravintoaine.
![]() |
| Tohtori Jan Sundell |
"Roskatieteessä tieteellisiä tietoja ja analyysejä käyttään väärin tai virheellisesti edistämään omia etuja ja päämääriä."
"Yritän käsitellä mahdollisimman laajasti huuhaata, vaihtoehtohoitoja, humpuukia, biologiaa, kreationismia, Älykästä suunnittelua, uskontoa, uskonnottomuutta, joskus harvoin huumoria, elokuvia, kirjoja ja historiaa."3. Luomulakko
"Olen kuluttaja, joka suosi luomua kuten muutkin, koska se tuntui tarjoavan vastauksia ihmiskunnan ongelmiin, kuten ympäristön tilaan. Yleensä mikään ei ole niin hyvää kuin mainostetaan, joten pieni tutustumisretki luomun maailmaan sai minut toisiin ajatuksiin."
![]() |
| Image: Johannes Jansson/norden.org |