perjantai 15. kesäkuuta 2012

Omega-3-lisät hyödyttömiä diabeetikoille?

Tyypin 2 diabetestä sairastavilla on suuri riski sairastua sydän- ja verisuonitauteihin. Väestötutkimuksissa suuri omega-3-rasvahappojen eikosapentaeenihapon (EPA) ja dokosaheksaeenihapon (DHA) saanti lähinnä kalasta on liittynyt alhaisempaan sydänkuolleisuuteen. Näin omega-3-rasvahappoja sisältäviä kalaöljyvalmisteita on markkinoitu ja myyty valtavia määriä juuri sydänterveyttä edistämään.

Kuva: pronutritionist.net



Suuressa kaksoissokkotutkimuksessa ORIGIN:ssa oli mukana 12536 yli 50 vuotiasta diabeettikkoa.  Koeryhmä sai päivittäin 6 vuoden ajan gramman omega-3-rasvahappoja sisältäen 465 mg EPA:a ja 375 mg DHA:a. Lumeryhmä sai gramman oliiviöljyä.

Päätulos oli karu; omega-3-rasvahapot eivät vähentäneet merkittävästi sydänkuolemia. Itseasiassa missään päätetapahtumissa ei ollut etua omega-3-ryhmän eduksi. Ainoa muuttuja jolla oli tilastollisesti merkkitävää eroa kontrolliin oli veren triglyseridipitoisuus, mikä oli omega-ryhmällä merkittävästi pienempi. Muissa rasva-arvoissa, verensokeriarvoissa tai verenpaineessa ei ollut eroa.

ORIGIN-tutkija professori Lars Rydén toteaa Aftonbladetissa, että hänen mielestään myöskään terveiden ei kannata haaskata rahojaan omega kolmosiin, onhan heillä diabeetikoita pienempi riski sairastua sydän- ja verisuonitauteihin.

Vaikka omega-3-lisistä ei olisikaan hyötyä, voi kalan syömisestä silti olla etua. Käytännössä kalaa korvaa ruokavaliossa haitalliseksi havaittua punaista lihaa ja lihavalmisteita. Rasvaista kalaa onkin syytä syödä 3-4 kertaa viikossa. Lisäksi välttämätöntä omega-3-rasvahappoa alfa-linoleenihappoa on saatava ruokavaliosta riittävästi. Sen parhaita lähteitä ovat kasviöljyt.

Pronutritionistin vanhempi kirjoitus: Onko kalaöljy vienyt meitä kuin pässiä narussa?

The ORIGIN Trial Investigators.n–3 Fatty Acids and Cardiovascular Outcomes in Patients with Dysglycemia. N Engl J Med. 2012 Jun 11. [Epub ahead of print]






2 kommenttia:

  1. Kiitos selkeästä yhteenvedosta! Diabeetikot ovat nykyisin tosi suosittu kohderyhmä kaikenlaisten lisäravinteiden kauppiaille. Ehkä siksi, että heitä on niin paljon, suuret markkinat tiedossa.
    Liisa Heinonen, Diabetesliiton ravitsemusterapeutti

    VastaaPoista
  2. Aiheeseen liittyen, mielenkiintoista on myös iltapäivälehtien esille tuoma huoli kalan ympäristömyrkkyjen ja aikuistyypin diabeteksen yhteydestä. Tätähän on Norjassa tutkittu. Myöskään kalaöljyvalmisteet eivät automaattisesti ole turvassa näiltä kemikaaleilta. Yhtäkaikki, jonkinlainen kalankäyttörajoitus on varmasti edelleen paikallaan.

    http://www.biomedcentral.com/1471-2458/12/298

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...